kirjat

valokuvat


suakkunoita

Pilvipolun kennel


maatiaiset

sh-ori Pilven Poika




arkisto

yhteystiedot
 

J��hyv�iset It�l�lle

 

Launataina 28. tammikuuta 2006 ajoimme tutuksi tullutta tiet� Kuhmoon.

 

Saunajärvi

Saavuimme Saunaj�rvelle.

 

Muistomerkki

Tunnelma oli surumielinen kuin ven�l�isten kaatuneiden hautamuistomerkki Saunaj�rven rannalla.

 

Niskakoski

Mutta aina jokin liikkuu. Niskakoskea ei paukkupakkasetkaan olleet kahlehtineet.

 

Teräväpää

Samanlaisena talvisena p�iv�n� nelj� vuotta sitten saavuimme t�nne ensi kerran. Nyt myimme It�l�n. Meist� j�i muistoksi kaunis perinneaita.

 

Päärakennus

 

Männyt

Korkeat kelottuneet m�nnyt ja kuuset vartioivat edelleen pihapiiri� uudenkin omistajan aikana.

 

Alanen

Alasen It�lahti ja sauna odottavat j�isen tyynin� tulevia kesi� ja ihmisi� rannoilleen.

Sauna

 

Pipari

Pipari sai viett�� t��ll� vain yden kes�n. Siit� kehittyi innokas uimari ja ulpukannoutaja.

 

Lasten kuva

Juhlimme t��ll� kahden poikamme, Johanneksen ja Aatoksen, lakkiaisia. It�l�n yhdess� suuressa huoneessa oli Lauran maalaama kuva itsest��n ja veljist��n. Edess� Taneli, takana Aatos ja Johannes, lipunkantajana isosisko Laura.

 

Tupaan

Ovi onnellisten kesien tupaan.

 

Keinu

 

Pannu

Keitimme viimeiset pannukahvit.

 

Pipari uunin ääressä

Tuvan uunin kylki hohkasi l�mp�� ja halasin sit� viel� kerran.

 

Tuli uunissa

J�� hyv�sti It�l�!

 

Kynttilät