etusivu | | suomenkarja | | suomenhevonen | | suomenlammas | | suomenvuohi | | maatiaiskana |
pohjolan mehiläinen | | paimensukuinen lapinkoira | | porokoira | | maatiaiskissa |

Porokoira

Härmi ja Alpo

Porokoiran käyttö vaihtelee paliskunnittain. Poroisäntä Alpo Laitila ja porokoira Härmi poroaitauksessa Sattasniemen paliskunnassa Sodankylässä.



Härmi

Härmi on rekisteröimätön porokoira.



Auvo ja Tsahpi

Porokoiria voi olla närpiä- ja rössökarvaisia.



Otto ja porot

Porokoirakerho järjestää vuosittain poropaimennuskokeen ja -kilpailun jossain päin poronhoitoaluetta. Siellä voivat halukkaat testata lappalaisalkuisen koiransa taipumuksia paimennukseen.



Cikki, Silva ja Ahku

Menesjärveläisten Elli ja Matti Jomppasen porokoirat olivat mallina lapinporokoiralle.



Porokoiria eri puolelta Lappia:

Joksa

Joksa Lemmenjoelta



Jeppe

Jeppe Värriöstä



Tsahpe

Tsahpe Vuotsosta



Jouko ja Tsahpe

Poromies Jouko I. Hetta ja porokoira Tsahpe Vuotsosta



Poromiehillä on poronhoidossa käytössään noin 400 porokoiraa. Suurin osa on lappalaisalkuisia koiria. Rekisteröidyistä koirista eniten on lapinporokoiria, sitten suomenlapinkoiria. Jonkun verran käytetään myös muita paimenkoirarotuja kuten bordercollieita, australianpaimenkoiria, islanninlammaskoiria ja kelpieitä. Paljon on myös rekisteröimättömiä koiria. Aiemmin poronhoitajaperheet kasvattivat itse työkoiransa. Nyt kasvattajia on vain muutama. Maatiaiskannoista löytyy vielä rippeitä eri puolilta Suomen, Ruotsin ja Norjan poronhoitoaluetta. Paljon löytyy myös koiria, jotka ovat useamman rodun risteytyksiä kuten esimerkiksi lapinkoira ja bordercollie tai lapinporokoira ja laika tai karhukoira.

Maatiaiskantaiseksi porokoiraksi voidaan kutsua koiraa, joka polveutuu tunnetuista porokoirasuvuista ja jota on kasvatettu alunperin poronhoidon tarpeeseen. Ne ovat pitkärunkoisia, ravaajarakenteisia koiria, joilla on pyritty säilyttämään poropaimenelle tarvittavia luonteenominaisuuksia ja turkkia. Koirat ovat olleet sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia. Jopa samaan pentueeseen on syntynyt molempia. 1960-1970-luvuilla Suomen Kennelliiton toimesta näistä koirista muodostettiin kaksi rotua. Lyhytkarvaiset maatiaisporokoirat rekisteröitiin lapinporokoiriksi ja pitkäkarvaiset lapinkoiriksi.

Myöhemmin on voitu todeta, että tämä jaottelu oli keinotekoinen ja on johtanut moniin ongelmiin ja sekaannuksiin. Lapinkoiraa (myöhemmin suomenlapinkoiraa) pyrittiin jalostamaan enemmän laukkaajatyyppiseksi, ryhdikkääksi runsasturkkiseksi paimenpystykorvaksi, mutta pitkäkarvaisissa porokoirissa oli enimmäkseen rakenteeltaan ravaajatyyppisiä paimenkoiria niinkuin lyhytkarvaisissakin. Siksi lapinkoirarotuun otettiin halutun ulkomuodon omaavia taustoiltaan tuntemattomia tai muita rotuja olevia koiria. Pitkäkarvaisten porokoirien sukuja säilytetään nyt erillisenä paimensukuisen lapinkoiran kantana suomenlapinkoiran rekisterissä.

Lapinporokoira on yksi Suomen alkuperäisroduista. Pentuja syntyy vuosittain 100-150. Rodun suosio on viime vuosina ollut voimakkaassa nousussa. Lapinporokoira sopii hyvin perhekoiraksi, retkeilijän koiraksi ja moniin harrastuksiin. Paimennusominaisuudet ovat säilyneet melko hyvin.

Lapinporokoiran rekisteri on vielä avoin eli rotuunotot ovat mahdollisia. Rotuun tulisi ottaa kaikki terveet, porokoirasukuiset koirat. Ulkomuodolle ei rotuunotossa pitäisi panna kovinkaan suurta painoa, kunhan koiran rakenne ja turkki ovat tarkoituksenmukaisia poropaimennukseen.

Perustietoa lapinporokoiran geenipohjasta, sen laajuudesta ja sukulaisuudesta muihin lappalaisrotuihin saamme, kun FT Mikko Koskisen DNA-tutkimus suomenlapinkoirista ja lapinporokoirista valmistuu. Sen lisäksi kantaa voidaan seurata kantakoiraprosentein samalla tavoin kuin paimensukuisen lapinkoiran kantaa on seurattu.

Kasvatustyössä tulisi kiinnittää erityistä huomiota kannan käyttöön mahdollisimman laajasti. Samalla nartulla tai uroksella ei pitäisi tehdä kovin montaa pentuetta. On varottava harvojen sukulinjojen liiallista runsastumista. Terveyteen tulisi kiinnittää erityisesti huomiota. Koiria ei kannata käyttää pennutukseen liian nuorina, koska silloin eivät perinnölliset sairaudet tule vielä näkyviin, ja terveyttä tulisi seurata vanhuuteen saakka. Siitoskoirien valinnassa tulisi kiinnittää erityisesti huomiota poropaimennuksessa tarvittaviin luonteenominaisuuksiin. Harva koira pääsee testaamaan taitojaan työkäytössä, mutta poropaimennuskoe ja luonnetesti on kaikille siitoskoirille mahdollinen.

Lapinporokoiran viehätys on sen rehdissä, työhaluisessa luonteessa ja persoonallisessa, konstailemattomassa ulkonäössä. Toivottavasti osaamme säilyttää ainutlaatuisen paimenkoiramme!


Linkkejä:

Maatiaiskantaisia porokoiria: