Pilvipolun surukulkue

Ostin kuvan taulun 1990-luvun puolessa v�liss� Kontiolahden kirjaston taiden�yttelyst�, koska se kosketti minua ja kuvasi jollain tavalla omaa el�m��ni. T�n��n tunnen viel� vahvemmin olevani kuvan nainen, joka tiet��, mik� on raskasta mik� keve��. Kuvan on maalannut puulle petroskoilainen naistaiteilija. Valitettavasti nimi on hukassa.

Silva, Tsahpi ja Pipari juoksevat edell�ni. Niiden j�ljess� minun on helppo l�yt�� polun uoma Katajarinteelle pakkasenkeve�n lumen alta. Tammikuun ensimm�isen� lauantaina kaamos kiireht��. Taivaan tummuessa lumi muuttuu valoksi.

Palattuani kotiin menen Riinan ja pentujen huoneeseen. Otan lasihyllyst� valkean, pienell� hopeakukalla koristellun pahvilaatikon ja sitten viel� toisen, v�h�n painavamman. Avaan laatikoissa olevat ruskeat paperipussit. Niiss� on harmaata, kuivaa tuhkaa.

Jaloissani py�riv�t pikkucugut haistavat uteliaina pusseja. Sanon pennuille: kasvakaa yht� viisaiksi koiriksi kuin olivat Irene ja Lilli.

Pepen ja Cikkin kanssa l�hden uudelleen kulkemaan tallattua polkua kotimets��n. Ensimm�isten puiden kohdalla alan hiljalleen ripotella Irenen tuhkaa polun reunaan. Kun pussi on tyhj�, jatkan Lillin pussin tyhjent�misell�. Pepe juoksee jostain taakseni ja astelee hetken verkkaan per�ss�ni, kun sen emon tuhka valuu valkealle lumelle.

On kulunut vuosi Irenen kuolemasta. Irenen ja puoli vuotta my�hemmin kuolleen Lillin tuhkat odottivat lasihyllyll� sopivaa hetke� viimeisille hyv�steillemme. Kev��n ja kes�n aikana koiraharrastus toi niin paljon pahaa mielt�, ettei mieleni rauhoittunut lohduttavaan suruun. Mutta nyt syd�meni on surusta t�ysi ja jotain on p��stett�v� menem��n.

Yst�v�t, �lk�� huolestuko. Huovutettu syd�meni kyll� kest��.

Aikanaan vedeksi sulanut lumi huuhtoo Pilvipolun surureunuksen mukaansa iloisen kev�tpuron py�rteisiin.

Haikein mielin j�t�n hyv�stit haaveelleni kodista korkealla vaaralla metsien keskell�. Mutta niinkuin Ilpo Tiihonen sanoo runossaan Nova: aina ehtii aloittaa.

Muutan helmikuun alusta Kontioniemeen yhdess� poikineni Tanelin ja Aatoksen ja koirieni Silvan, Tsahpin ja Piparin kanssa. Kotimme on pieni kolmio vanhassa kerrostalossa entisen Kontioniemen sairaalan alueella ihan omassa rauhassa, koska talossa vain 5 ihmist� meid�n lis�ksemme ja ensimm�inen kerros huoltotiloina ja kyl�kerhon k�yt�ss�. Luontaisetuihin kuuluu H�yti�isen etel�ranta parinsadan metrin p��ss� ja hyv�t lenkkimaastot. Kulkuyhteydet ovat my�s erinomaiset, bussit tunnin v�lein Joensuuhun ja Kontiolahden kirkolle aina iltamy�h��n asti. Mielenkiinnolla odotan tutustumista uuteen vire��n kyl�ymp�rist��n, jossa on kehittym�ss� monenlaista toimintaan hoitokodeista elokuvakyl��n. Pilvipolun kennelin kasvatustoiminta tulee jatkumaan pienimuotoisena harvakseltaan aina kun pentujen hoitaminen sopii aikatauluun. Uskon, ett� saan k�ytt�� osaa odottamassa olevista sijoitusnartuistani vanhempana kuin aiemmin sovimme. Reilun kahden vuoden kuluttua j��n el�kkeelle ja silloin on taas uusien p��t�sten aika.

Uusi koti, meid�n keitti�n ikkuna ylh��ll� vasemmalla.

Kiit�n kaikkia yst�vi�ni, tuttujani ja jopa tuntemattomia l�mpimist� viesteist�, keskusteluista, viisaista neuvoista ja avuntarjouksista suuressa, yll�tt�v�ss� el�m�nmuutoksessani. Pidet��n yhteytt� jatkossakin!

10.1.2006
Kirsti Hassinen

Nova

Pime�ss� pyrst�t�hti
heilauttaa laahustaan,
valon pitk� kieli
p�yd�n pintaa koskettaa.
Jossain syntyy t�hti,
sekunniksi sulaa j��.
Toinen t�hti syliin
sirpaleiksi r�j�ht��.

Hetken veden peiliin,
ikuisiksi ajoiksi
me tehtiin kaikki
mit� t��ll� osattiin.
Pilvet kulki, sattui sateita
ja suhteellisuus osui
kaikkiin suhteisiin.

Heit� nyt tuuleen
tuhkanharmaat sukkasi,
kes�t ylitt�v�t
kyll� rannan aina ajallaan.
Niin hyvin tiesin,
etten ole oikea,
ja sin� tiesit,
ettei niit� olekaan.
Niin hyvin tiesin,
etten ole oikea,
ja senkin,
ett� aina ehtii aloittaa.

(Ilpo Tiihonen)