kirjat

valokuvat


suakkunoita

Pilvipolun kennel


maatiaiset

sh-ori Pilven Poika




arkisto

yhteystiedot

Laihdutusakkuna eli miten laihduin 50 kiloa

Kirstin muodonmuutos kesällä 2005, keväällä 2006 ja marraskuussa 2007

Millä dieetillä?

Minulta kysytään päivittäin, miten olen laihduttanut. Tai yleensä ihmiset kysyvät, millä dieetillä olen onnistunut.

Muistan lapsuuteni Karjalaisesta Musta Naamio-sarjakuvan, jossa Fantom vei lihavan afrikkalaisprinsessan viidakkoon ja pakotti terveellisiin elämäntapoihin. Muutaman viikon kuluttua viidakosta palasi kaunis tumma prinsessa, joka pääsi heimopäällikön puolisoksi. Puoli vuosisataa hurahti, ennen kuin tajusin, ettei ole eikä tule Musta Naamiota, joka minut pelastaa ja puolestani laihduttaa. Ei ole ketään ihmeauttajaa eikä ihmedieettiä, kun on kysymys oman elämän hallinnasta. Ruokatottumukset pitää käydä rehellisesti läpi ja tavoitteet määritellä niin, että ne ovat sopusoinnussa elämän arvojen kanssa.

Tavoite

Minulle tärkeitä asioita ovat luonto, luonnonmukaisuus ja rakkaita harrastuksia valokuvaus, kirjoittaminen ja koirat. Kuntoutuksen alussa meidän piti määritellä tavoitteemme. Minulla tavoite oli, että jaksan kulkea maastossa painavan kamerani kanssa ja kykenen kyykistymään tarvittaessa kuvatessani. Tavoitteeni oli myös, että jaksaisin tehdä koirieni kanssa pieniä viikonloppuvaelluksia vanhoissa metsissä ja tuntureilla.

Vähän mutta hyvää

Olen ollut jo kauan enimmäkseen kasvissyöjä eettisistä syistä. Syön myös kalaa, lammasta, riistaa ja poroa sekä hieman omatunto kolkuttaen kanaa ja kalkkunaa.

Olen laihtunut, koska olen syönyt määrällisesti huomattavasti vähemmän kuin ennen laadullisesti mahdollisimman terveellistä (kokonaisenergia päivässä laihdutuksen aikana1400-1600 kcal). Se tarkoittaa, että syön vähärasvaisia tai rasvattomia ruokia, runsaskuituisia kokojyvävalmisteita. Pidän perinteisestä, suomalaisesta lähiruuasta. Perusrunko ruokalistallani on ruisleipä kuitua vähintään 9%), juustot ( rasvaprosentti korkeintaan 17%), rasvaton maito, rasvattomat viilit, jukurtit ja piimät, myslit ja puurot. Mysleissäkin voi valita vähäkalorisen ja silti maittavan. Jos haluan makeutta lisää, käytän pohjoiskarjalaista hunajaa. Leivon pullat, sämpylät, juusto- ja marjapiirakat useimmiten itse. Valkean vehnäjauhon korvaan aina luomuvehnällä, ohrajauhoilla tai speltjauhoilla ja sokerin tilalle mieluummin hunajaa ja tietysti rasvat kasvispohjaisia. Terveelliset pullat ja pannukakut maistuvat pojillenikin.

Valkuaista saan kalasta, useimmiten lohta(1-2 kertaa rasvaista kalaa suositellaan reumaa sairastavalle), vähärasvaisesta kanasta tai kalkkunasta, juhlaruokana poroa tai lammasta. Syön myös paljon kasvis- ja juuresruokia: keittoja, kasvislasagnea, kasvispatoja ja kääryleitä. Kouluruokalassa meillä on erinomaisia tuoresalaatteja. Lautasestani puolet on salaattia. Lounaalla syön korkeintaan yhden perunan, leipää en ota kuin keittojen kanssa yhden palan.

Minulle riittää yksi lämmin ateria päivässä. Töiden jälkeen syön kahvin kanssa juusto- tai kalkkunaleivän, teen usein myös vispipuuroa puolukoista ja speltmannaryyneistä. Joku suolainen piirakka tai vastaava on myös sallittu ruoka. En osta kotiin koskaan keksejä, munkkeja enkä jäätelöä kuin juhliin. Jos jossakin kylässä tarjotaan munkkia tai rasvaista viineriä, pyydän veitsen ja puolitan kaloripommin.

Välipalana käytän hedelmiä ja marjoja. Hyvä ”pulla” kahvin kanssa on banaani. Appelsiineja voin syödä useammankin päivässä. Iltaherkuksi käyvät vadelmat, mustikat, mustaherukat ja tilkka hunajaa.

Jos mutustelun halu käy sietämättömäksi, pilkon ison kulhollisen kurkkuja tai porkkanoita. Rasvaton piimä ja vähäkaloriset valmiskiisselit ovat myös hyviä nälän tunteen häivyttämiseen. Juon paljon kahvia rasvattoman maidon kanssa. Jos haluan herkutella kaupungilla, otan erikoiskahvin. Tumma suklaa on sallittu herkku noin kerran, kaksi viikossa. Sitä voi ostaa pieninä 40g levyinä. Suklaanhimon sammuttaa hyvin keinotekoisesti makeutettu kaakaojuoma.

Sallin itselleni herkkuhetkiä. Mutta suunnittelen ne aina etukäteen. Voin vakuuttaa, että herkuttelu on nykyisin paljon nautinnollisempaa kuin ennen mässäilyaikoihin. On ihanaa valita huolella hyvää punaviiniä, tummaa suklaata ja lempijuustoa ja hedelmiä ja nautiskella kynttilänvalossa mielimusiikin soidessa. Punaviiniä lasillinen, korkeintaan kaksi. Saunajuomana minulla on kevytlonkero.

Harrastukset tukena

Harrastuksistani on ollut paljon hyötyä laihduttamisessa. Koirat ovat pitäneet minut säännöllisesti liikkeessä. Uskolliset ystäväni ovat yrittäneet pitää minua myös hyvällä tuulella. Toisaalta ne ovat ihailtavasti kestäneet myös huonot päiväni ja kiukutteluni.

Olen kirjoittanut koko laihdutuksen ajan päiväkirjaa. Kirjoittaminen on hyvä purkautumis- ja myös kannustuskeino. Nyt on mielenkiintoista lukea, miten kaikki sujuikaan tämän kahden vuoden aikana.

Valokuvauksella on suuri merkitys. Se on tuonut elämääni luomisen ja onnistumisen iloa. Olen opetellut käyttämään kamerani itselaukaisuohjelmaa ja kuvannut itseäni hahmottaen näin muuttunutta ulkomuotoani.


 

Massa ja paino

Yli viisikymppisenä painoni on ollut yli100 kg, enimmillään 111kg. Pituuteni on 160 cm. Olen neljän aikuisen lapsen äiti, eronnut. Korkea verenpaine minulla on ollut varmaan kymmenisen vuotta. Lääkkeitä olen syönyt neljä vuotta. Vuonna 2005 minulla todettiin reuma, joka on pysynyt lääkkeillä lähes oireettomana. Samassa yhteydessä huomattiin, että veren sokeriarvot olivat ylärajoilla ja terveydenhoitaja varoitteli aikuisiän diabeteksesta.

Ylipainon takia oikea jalkani alkoi oireilla niin, että liikkuminen tuotti vaikeuksia, samoin pitkäaikainen istuminen ja nouseminen rappuja. Minulla oli tasapainovaikeuksia. Kulkeminen pitkospuilla oli vaikeaa. Metsässä käytin kävelysauvoja.


 

Tunnesyöppö

Syömishäiriö, anoreksia, bulimia, ahmiminen tai joku muu on yleensä oire jostain.

Itselläni on ollut ahmimista ja nuorempana jonkun verran bulimiaa (vaikkei siitä silloin semmoisena puhuttu). Opin hakemaan ruuasta tai syömistapahtumasta lohtua pettymyksiin, hylkäämisen pelkoon ja muihin vaikeuksiin. Tavasta syntyi pikkuhiljaa tottumus ja sitten riippuvuus.

Lihavuus toimi myös suojakuorena. Laiminlöin tietoisesti itseäni. Lihavana ihmisenä minun ei tarvinnutkaan viehättää, päästää lähelle. Ajattelin, että ne jotka pitävät minusta tällaisena, todella pitävät. Muista ei ole väliä.

Mutta ei lihavuus ole pelkästään negatiivista. Jos olisin nuorena ollut ensin lihava ja sitten laihduttanut rajusti, olisin ehkä sairastunut anoreksiaan. Toisaalta, jos olisin nuorena joutunut kiinnittämään näin paljon huomiota ja energiaa omaan kuntooni ja ulkonäkööni, olisin varmasti joku turhamainen, itsekeskeinen rikkahippunen.

Kun oli vaikeaa, lohdutin itseäni syömällä. Se auttoi minut kestämään enkä sortunut vielä itse tuhoisimpiin keinoihin kuten viinaan tai lääkkeiden väärinkäyttöön.

Lihavuus on antanut ymmärrystä ja kykyä hyväksyä erilaisuus. Opettajana olen joutunut kehittämään vahvan itsetunnon, kun lihavuudestani yritettiin tehdä pilkkaa. Olin itse havaintoväline erilaisuuden hyväksymisen opetuksessa. Opetan, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Joidenkin erilaisuus näkyy vain selvemmin.

En vaihtaisi lihavia vuosiani laihoihin. Elämäni on ollut rehevää ja välistä myös mehevää.

Tarinoita lihavista vuosistani voit lukea kirjastani Maatiaisten matkassa.


 

Kun vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa, niin päivistäni tänään taas päivä katoaa.
Mut milloinkaan en murehtinut ole päivää kahta; en päivää, joka jäi jo taa, en päivää tulevaa.

-Omar Khaijam

Merkintöjä laihduttajan päiväkirjasta:

Syyskuussa 2005:

Painan vähän yli sata kiloa. Olen ollut suurin piirtein terve koko ikäni eli 57 vuotta. Nyt verestäni löydettiin oikean jalan kipuja tutkittaessa reumatekijä. Veren sokeriarvot ovat lähellä kriittisiä. Jouduin aloittamaan yli vuosi sitten verenpainelääkityksen. Kesän aikana laihduin viitisen kiloa. Minun pitää jatkaa laihdutusta.

Joulukuussa 2005

Minulle tämä laihtuminen on iso juttu. Olenhan tätä yrittänyt jatkuvasti noin 50 vuotta. Nuorempana silloin tällöin onnistuen, vanhempana enimmäkseen epäonnistuen. Syksyllä päätimme, mieheni ja minä aloittaa laihdutuskuurin. Olimme tanssimassa Kareliassa, kun meillä oli vaikeuksia jaksaa tangon tahdissa. Hengitys ei meinannut ollenkaan tasaantua. Olen laihtunut syksystä 8 kg, mutta kaikkiaan jo reilusti yli 10 kg viime keväästä.

Tammikuussa 2006

Joulun jälkeisenä ensimmäisenä arkipäivänä elämäni mullistui. Mieheni ilmoitti ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta haluavansa erota. Meillä oli yhteistä elämää takanamme 33 vuotta.

Laihduttaminen on nyt helppoa, koska näin suuressa surussa ruoka ei lohduta. Kuljen, kuljen koirieni kanssa ja yritän järjestellä asioita päässäni. Koko elämäni on muuttumassa.

Tammikuun 2006 lopussa

Vein kaikki takkini ja yhden hameen kaikkiaan viisi vaatetta ompelijalle ja hän sai ottaa noin 20 cm leveyttä pois. Se tuntui tosi mukavalta. Vaikka ylipainoa on vielä liikaa, painan nyt 92 kg, kulkeminen on kevyempää, saan lumikengät näppärästi jalkaan. Luokassa minulla ei ole tunnetta, että en mahdu pulpettien väliin. Aion jatkaa vielä noin 10 kg alaspäin pikkuhiljaa. Sitten olen oikein tyytyväinen, oma rehevä itseni.

Helmikuussa 2006

Uusi elämä alkaa sujua nuorimmaiseni ja kolmen koirani kanssa. Sain ottaa vanhasta kodista mukaani sen minkä halusin. Vanhoista, huonoista elämäntavoistani en ottanut mitään. Ei enää rasvaisten voileipien ahmimista rankan työpäivän jälkeen vaan lasi rasvatonta piimää yhden tumman palasokerin kanssa ja sitten reippaalle lenkille koirien kanssa. Lenkillä päätän, mitä saan syödä iltapalaksi. Ei ole enää elämänkumppania, jonka kanssa mutusteltiin jotain hyvää television ääressä. Suunnittelen syömiseni aina etukäteen. Erityisen tarkkaan mietin määrän. Illalla kello 19 jälkeen en syö muuta kuin vihanneksia tai appelsiinin ja juon kupillisen vähäkalorista tummaa kaakaota, joskus vaihteluksi hyvää teetä ja pikkuisen hunajaa.

Huhtikuussa 2006

Hämmästellen katselen kuvaani peilistä. Olen nyt laihtunut 25 kiloa ja näytän aika erilaiselta. Käteni eivät tunnista ruumistani. Nilkat ovat sirot, tunnen lantion luut, löydän vyötärön.

Muutkin ovat huomanneet muutoksen. Toisaalta kaulassani ja vartalossani olevat rypyt ovat lisääntyneet. Taidan näyttää aika vanhalta. Veljeni 60-vuotispäivillä eräs nelikymppinen nainen luuli minua veljeni äidiksi. Toitotti sitä vielä kaikille ja pyyteli koko illan anteeksi erehdystään pahentaen vain tilannetta. Se masensi.

Tiedän, että minun pitää saada ammattiapua. Olen yrittänyt koko kevään päästä johonkin kuntoutukseen. Monen pettymyksen jälkeen itkeä vollotin Kelan konttorissa. Siltä istumalta minulle löytyi kuntoutuspaikka. Pääsen toukokuussa Siilinjärvelle Vuorelaan Kunnonpaikkaan. Meitä on koottu ryhmä ylipainoisia, joilla on jotain selkä- tai muita vastaavia vaivoja(tules). Minä pääsen mukaan reumani takia. Painoindeksinikin täyttää vielä hyvin vaatimukset eli on reilusti yli 30. Kuntoutus on kolmivaiheinen: neljä päivää toukokuussa, yhdeksän päivää elokuussa ja viisi päivää seuraavan vuoden tammikuussa. Minulle tämä kuntoutus tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan. Nyt kun olen jo laihtunut, tarvitsen tukea, asiantuntemusta ja kannustusta, että elämäntapani pysyvät terveellisinä. Ennen kuntoutusta pidän ruokapäiväkirjaa, jonka ravintoterapeutti tarkastaa. Koska syön niukasti, on erityisen tärkeää syödä terveellisesti, ettei elimistö rappeudu. Liikunnanohjaajalta ja fysioterapeutilta saan ohjausta lihaskuntoni parantamiseen. Niin ettei rypyt ainakaan lisääntyisi. Psykologin kanssa aion myös keskustella.

Toukokuussa 2006

Kuntoutus oli onnistunut. Oli ihanaa keskittyä vain itsensä hoitamiseen. Keskivartaloni lihakset ovat rapakunnossa. Nyt jumppaankin joka aamu muutaman minuutin. UKK:n kävelytestissä kuntoni oli asteikolla 1:stä 5:een 2(hieman keskimääräistä huonompi) eli kohottamista on. Kilot ovat huvenneet sopivaan hitaaseen tahtiin. Ravintoterapeutti laski ruokapäiväkirjojeni perusteella, että saan kaiken tarpeellisen, mutta kuitua pitää vähän lisätä. Painan nyt 83 kg ja se antaa minulle itseluottamusta joka päivä. Suurimmasta lukemasta kilot ovat tippuneet jo lähes 30 kiloa. Se on saavutus. Asiantuntijat saivat minut vakuuttuneeksi, että vielä minun iässänikin voi vartaloaan kiinteyttään. Niinpä olen suostunut aamujumpan, kävelyn ja uimisen lisäksi myös kuntosalille.


Muodonmuutos alkukesästä syksyyn 2006

Elokuussa 2006

Aamulla on mukava herätä, laittaa kahvinkeitin ruplattamaan, tehdä reilu viitisen minuuttia jumppaliikkeitä. Hassua, miten paljon olen löytänyt vartalostani uusia, toimivia lihaksia.

Ihanaa oli kuulla nuoren miespuolisen työkaverin suusta: Kirsti, sinä näytät todella hyvältä.

Olen ollut viikon töissä ja nyt alkaa 11 päivän kuntoutusjakso. Lähden kuntoutuksen kakkoskurssille Siilinjärvelle Kunnonpaikkaan maanantaiaamuna. Palaan seuraavan viikon keskiviikoksi. Aloitin itseni hemmottelun jo eilen illalla. Lämmitin saunan etsintäharkkojen jälkeen. Sytytin kynttilät ja laitoin Rajattoman cd:n soimaan. Rasvasin itseni kaakaokahvivoiteella, siemailin mustikkalonkeroa ja kuuntelin lempikappaleeni Ilpo Tiihosen Novan Rajattoman esittämänä. Se loppuu sanoihin: Aina ehtii aloittaa

Marraskuussa 2006

Painoni on nyt pudonnut 40 kg. Nuorena tyttönä haaveilin muotisuunnittelijan urasta, mutta pidin sitä liian turhamaisena. Minusta on kuitenkin aina ollut hauska suunnitella vaatteita ja asukokonaisuuksia. Nyt nautin ilman omantunnonkolkutuksia uusista vaatteista ja värileikeistä. Sovitukseen otan aina ensin liian isoja vaatteita. En hahmota kokoani.

Marraskuu on rankka. Olen tapellut sen puolesta, että pysyn pinnalla. Olisi helppo vaipua itsesääliin, upota mässäilyyn ja tylsyyden sameisiin vesiin. Mutta en aio antaa periksi. Jos elämäni surkeuden aallot vyöryvät pääni yli liian korkeina, uin pintaan ihan turhamaisuuden voimalla. Ostan kauniin vaatteen tai esineen. Tiedän sen korvikkeeksi, mutta korvikettahan olisi suklaakin tai muu herkuttelu. Poltan paljon kynttilöitä ja kuuntelen mielimusiikkiani. Jos olo käy levottomaksi, lähden kävelemään koirien kanssa. Kävelen, kävelen ja kävelen pimeässä marraskuussa otsalamppuni valossa. Koirat vaistoavat huonon tuuleni ja seuraavat nöyrästi. Palaan kotiin myöhään ja menen nälkäisenä nukkumaan.

Telkkarista en katso kuin uutiset silloin tällöin. Aina kun istun telkkarin ääreen, tekee mieli syödä jotain.

Joulukuussa 2006

Joulun valmistelu on ollut mukavaa. Eilen koristelin parvekkeen katajilla ja pienillä tuikuilla. Tunnelma on jouluinen, vaikka lunta ei olekaan. Kaikki lapset tulevat joulunpyhinä kotiin.

Tänään leivoin piparkakkuja. Taikinan tein eilen. Piparkakkutaikinan tuoksu kuuluu ehdottomasti joulunodotukseen. Nykyisin nautin tuoksuista yhtä paljon kuin mauista. Söin kaksi piparkakkua maitokahvin kanssa ja säästin kaksi aamukahville. Seuraavat syön sitten aattona.

Olen opetellut ajattelemaan, että syömisen nautinto on parhaimmillaan silloin, kun tekee mieli ottaa lisää, mutta ei otakaan. Silloin ihana maku ja nautinnon täyttymys jää viipyilemään suuhun ja mieleen. Jos ottaisin lisää, saisin vain ähkyn olon.

Tämä on hyvä filosofia näin ennen jouluherkkuja!


 

Tammikuussa 2007

Olen viimeisellä kuntoutusjaksolla Kunnonpaikassa Siilinjärvellä. Oli mukava tulla paikalle onnistuneena laihduttajana. Sain kämppikseksi toisen onnistuneen. Muilla ryhmäläisillä ei ollut mennyt niin hyvin, koska monella oli tullut matkaan muita vaivoja kuten polvikipuja, selkävaivoja ja masennusta. Hyvä, että me laihduttajat satuttiin samaan kämppään. Voimme rauhassa hehkuttaa huoneessamme ja muualla yrittää kannustaa kavereita.

Minut on nyt virallisesti luokiteltu normaalikuntoiseksi ihmiseksi Ukk-kävelytestin perusteella. Enää rasvaa ei ole kuin kuutisen kiloa ja se on enimmäkseen vyötärön seudulla. Aion saada senkin pois, ainakin neljä kiloa. Olen kuulemma tehnyt syksyn aikana pienen ihmeen, samalla kun olin polttanut rasvaa 16,7 kg olin kasvattanut lihasta 0,6 kg.

Maaliskuussa 2007

Hiihtoloma on alkanut. Ihania nämä kiireettömät aamut. Nousen venytellen ja tervehdin itseäni peilistä. Muistan, miten väsyneen ja ryppyisen näköinen olin aina aamuisin vuosi sitten. Nyt peilistä katsoo nuorentunut Kirsti. Laitan kahvin tippumaan, napsautan radio suomen päälle. Aloitan kuminauhajumpan. Venyttelyt tuntuvat hyvältä. Nautin kaikista muista liikkeistä, mutta mahapunnerrukset ovat edelleenkin vastenmielisiä. Jumpan jälkeen haen käytävän postilaatikosta aamun lehdet. Juon aamukahvin ruisleivän, vihannesten ja kalkkunaleikkeen kera. Lehtien jälkeen katson sähköpostin. Nyt kirjoittelen ja tämän jälkeen lähden pitkälle noin tunnin lenkille koirien kanssa jäälle. Siellä koirat saavat juosta vapaana.

Painan tällä hetkellä 65,2 kg. Kohta menee 65 kilon alle ja sitten voinkin pikkuhiljaa lopettaa. Voi olla vähän vaikeaa, kun tämä laihduttaminen on ollut kohta puolitoista vuotta elämäntapa. Eilen kävin ostamassa tummanruskean kesäulkoiluasun. Vettä hylkivät puuvillaiset pusakan ja housut. Pusakka on kokoa m ja housut s. Vielä kaksi vuotta sitten ei aina xxl:kään riittänyt!


 

Lokakuussa 2007

Tänä aamuna aivoni eivät tajunneet vaa´an lukemaa. Säikähdin, mitä on tapahtunut, olenko lihonut. Sekunnin kuluttua numerot järjestyivät päässäni ja tajusin, että painan 59,3 kg. Olen aiemmin sanonut, että lopetan, kun pääsen alle 62 kilon. Mutta olen niin tottunut tähän ruuan määrän tarkkailuun ja tullut riippuvaiseksi siitä hyväolon tunteesta, minkä saan aamulla astuessani puntarille, että minun on vaikea lopettaa.

Marraskuussa 2007

Olen lopettanut laihduttamisen. Ystävänikin jo alkoivat huolestua ja huomautella, että en saa enää laihduttaa. Nyt pyrin pitämään painoni 60 kilon paikkeilla.

Olen saavuttanut tavoitteeni ja vähän enemmänkin. Alkuperäinen tavoitteeni oli, että jaksan kulkea maastossa painavan kamerani kanssa ja että kykenen kyykistymään tarvittaessa kuvatessani. Tavoitteeni oli myös, että jaksaisin tehdä vielä pieniä viikonloppuvaelluksia.

Syksyllä vaelsin Kolin reitillä kamera mukanani. Ensi kesäksi suunnittelen pitempää vaellusta. Olen oppinut nauttimaan liikunnasta. Mieluisinta ovat pitkät kävelyt luonnossa, mutta käyn myös säännöllisesti allasjumpassa ja kuntosalilla. Aamut käynnistyvät pienellä jumpalla ja venytyksillä. Kivut oikeasta jalastani ovat kadonneet. Verenpaineeni on normaali ja olen voinut lopettaa lääkityksen.

Suoritin viime viikolla Ukk-kävelytestin ja sain tulokseksi keskitasoa jonkun verran parempi. Eli olen puolessatoista vuodessa kohottanut kuntoani asteikolla 1-5 2.sta 4:een.


Elämässäni on monta intohimoa. Yksi on opettaa matikkaa murkkuikäisille.

Laihduttajan ajatuksia

Tavoitteeksi laihduttamiselle ei kannata asettaa pelkkiä kiloja, vaan jokin haaveilemasi asia: tunturivaellus, uusi harrastus tai jotain muuta, mistä olet aina uneksinut, mutta et ole kyennyt sitä toteuttamaan.

Minä olen aina hieman ihmetellyt erilaisia dieetti ja laihdutusohjelmamainoksia, jossa luvataan, että laihdut ilman näläntunnetta. Ehkä laihtuminen onnistuu, mutta onnistuuko lopullinen elämäntapamuutos. Ongelmahan on, että lihava ihminen ei osaa kontrolloida kylläisyydentunnettaan tai tunnesyöpöllä siitä on tullut jonkun muun korvike. On löydettävä oikea, terve kylläisyydentunne. Miten sen voi löytää, jos ei saa tuntea nälkää? Me olemme nykyisin tottuneet siihen, että kaikki hoituu jollakin pillerillä, vehkeellä tai vempaimella. Luulemme, että laihtumisen ja terveellisen elämäntavankin voi ostaa rahalla. Mutta minä ajattelen ihan vanhanaikaisesti, että jos ole ahtanut itseeni ruokaa vuosikymmeniä yli kylläisyyden tunteen, en voi laihtua muuten kuin syömällä vähemmän ja tuntemalla hieman nälkää. Kehitin näläntunteesta positiivisen asian. Jos menin illalla pikkuisen nälkäisenä nukkumaan, oli aamulla mukava katsoa vaa´an lukemaa.

Kun ihminen laihtuu, ihmiset alkavat suhtautua eri tavalla. Kun he ylistävät laihtunutta olemustani, he samalla tavallaan mitätöivät entistä minääni. Niin kuin vasta nyt olisin jotain. Suurimman osan elämästäni olen ollut lihava ihminen. Onko se ollut onnetonta elämää? Ei, se on ollut elämää. Voin katsoa taaksepäin itseäni kunnioittaen ja sanoa, että olen selvinnyt monenlaisista vaikeuksista. Nöyrästi myönnän myös, että ilman vaikeuksia olisin paljon heppoisempi ihminen.

Laihduttaminen vie paljon energiaa. Ihmisen huomio kohdistuu helposti pelkkään ruuan tarkkailuun ja liikuntaan. Kannattaa huolehtia, ettei elämä yksipuolistu. Toivottavaa tietysti olisi, että laihduttajan elämä olisi tasapainoista. Laihdutusprojektia ei varmasti kannata aloittaa, jos elämässä on jokin kriisi tai vaikea, vaativa asia meneillään. Minä aloitin laihduttamisen vanhassa elämässäni. Sitten tuli yllättäen niin suuri suru, etteivät ruoka ja ahmiminen olisi riittäneet lohduttamaan. Yllättävää kyllä, surukin voi olla voimavara. Hiljennyin kuuntelemaan itseäni. Jos olisin joutunut kokemaan tämän nuorena ja epävarmana, minä olisin varmasti sairastunut anoreksiaan. Nyt osasin eritellä tunteeni. Tutustuin itseeni rauhassa lempeästi hyväksyen ja sallin itselleni surun, vihan, syyllisyyden ja häpeän tunteet. Tuhkassa kyti koko loppu elämäni haaveineen. Mutta koko ajan minulla on varmuus, että kyllä tuli vielä roihahtaa.

Minun tukijoukkoni laihdutuksessa olivat ja ovat kuntoutuksen ammattilaiset Vuorelassa, lapseni, ystävät, työkaverit ja koirani. Suuri palkinto on se aito ilo, jota olette ilmaisseet onnistumisestani. Lämmin, rakastava halaus teille kaikille!


 

Ehdotus KELALLE

Minä olen laihduttanut elämässäni satoja kertoja, kymmeniä kertoja onnistunut ja sitten taas lihonut. Tällä kerralla onnistuin ja uskon myös, että olen omaksunut uudet elämäntapani niin vahvasti, ettei paluuta lihaviin vuosiin ole. Ratkaisevaa onnistumiselleni oli, että pääsin kuntoutukseen siinä vaiheessa, kun olin jo laihduttanut noin vuoden ja pudottanut painoani lähes 20 kiloa. Sain kuntoutuksen ammattilaisilta ja muilta laihduttajilta tukea, tietoa ja kannustusta niin, että en repsahtanut kuten aiemmin. Siksipä teenkin omiin kokemuksiini pohjautuvan ehdotuksen:

Lihavuus on suomalainen kansantauti. Terveydenhoitojärjestelmässä säästettäisiin suuria kuluja, jos ihmisten laihdutuskuurit onnistuisivat. Syyllistämällä ei saada onnistumista aikaan, mutta kannustamalla saadaan.

Ehdotan Kelalle ja terveydenhoidon alan päättäjille seuraavanlaista laihdutusohjelmaa:

Liikalihavuudesta kärsivät ihmiset ohjataan terveyskeskuksiin. Terveydenhoitajan kanssa heille laaditaan laihdutusohjelma, joka sisältää ravintoneuvontaa, ruokapäiväkirjanpitoa, liikunnanohjausta ja seurantaa punnituksin. Tavoitteeksi asetetaan sopiva vähimmäiskilomäärä esim. 10 kg. Kun henkilö on päässyt tavoitteeseensa, hän pääsee Kelan ohjattuun kuntoutukseen. Kuntoutus on useampivaiheista ja kestää ainakin vuoden.

Tiedän, että varat ovat rajalliset. Tietenkin ihmiset voivat noudattaa tätä ideaa myös itse maksamissaan laihdutusryhmissä. Nykyisin panostetaan liikaa laihduttamiseen mutta liian vähän painon hallintaan ja terveiden elämäntapojen omaksumiseen. Suurin osa liian lihavista onnistuu kyllä laihduttamisessa, mutta lihovat pian uudestaan. Se on epäterveellistä ja vie hoitopaikkoja ja varoja muulta terveydenhoidolta. Kohdistamalla kuntoutus tehokkaimmin niihin, jotka ovat jo päässeet laihdutuksessa alkuun, onnistumisprosentit kohoaisivat.

 

Itselaukaisimella otettu kuva Kolin Tarhapuron putouksella

Nyt syksyllä 2008 on kulunut kolmisen vuotta siitä, kun aloitin laihduttamisen. Painoni on vuoden verran pysynyt samana eli noin kuudessakymmenessä kilossa. Kuntoni kasvaessa olen joutunut lisäämään liikunnan rasittavuutta. Mutta nyt todella nautin liikunnasta. Jumppaan ja venyttelen joka aamu puoli tuntia, lenkkeilen koirien kanssa päivittäin vähintään viisi kilometriä. Teen kerran pari viikossa pitemmän pyörä- tai kävelylenkin. Kevättalvella hurahdin avantouintiin ja sen seurauksena nautin kylmissä vesissä uimisesta.

Jäin opettajan työstä eläkkeelle. Nyt keskityn valokuvaamiseen ja kirjoittamiseen. Eläkkeelle siirryin suuren unelmani toteuttaen tunturien kautta. Kun nousin pahemmin edes hengästymättä rinkka selässä kilometrin korkeuteen Pältsan satulaan, sanoin kaihoisasti ystävälleni: voi miten entinen mieheni olisikaan nauttinut näistä maisemista minun kanssani. Ystäväni katsoi minua ja totesi, et sinä olisi hänen kanssaan täällä.

Muutos alkaa usein ristiriidasta. Toivottavasti minun tarinani antaa jollekin rohkeutta ja uskoa, että melkein mahdoton voi onnistua. Aina voi aloittaa.

Suakkuna Tunturien kautta eläkkeelle ja tuoreimmat uutiset voit lukea eläkeläisblogistani.

Kirsti Mäkränaholla

P.S. Jos olisin metsäneläin, olisin varmaan kettu. Ja tiedän, miltä pihlajanmarjat maistuvat.

14.9.2010

Viisi vuotta olen elänyt syöden terveellisesti ja liikkuen säännöllisesti. Parin ensimmäisen vuoden aikana laihdutin melkein uskomattomalta tuntuvan 50 kg. Sen jälkeen olen pitänyt painoni kurissa ja pyrkinyt parantamaan lihaskuntoani. Tilastot kertovat, että alle 10 prosenttia laihduttajista on pysynyt viiden vuoden kuluttua tavoitteessaan (kuulin prosentit jostain radio-ohjelmasta, valitettavasti minulla ei ole muistissa lähdettä eikä tarkkoja lukuja). Olen iloinen ja vähän ylpeäkin, että kuulun tuohon vähemmistöön. Minunlaiselleni tunnesyöpölle elämäntapojen muuttaminen on ollut jatkuvaa itsetarkkailua vähän samaan tapaan kuin alkoholistilla, joka on päättänyt elää ilman viinaa. Tiedän, että jos antaisin periksi, voisin vieläkin lihoa entiselleni. Siksi punnitsen itseni päivittäin varmasti elämäni loppuun asti. En aio sortua itsepetokseen.

Kirsti 2010

Toinen mittari ovat vaatteeni, etenkin nämä nahkahousut. Viime talvena ne eivät enää mahtuneet kunnolla jalkaani. Nyt taas mahtuvat ja olen tyytyväinen niin kuin kuvasta näkyy.

Varmasti on olemassa toisenlaisiakin onnistumistarinoita, mutta haluan olla rehellinen. Ei tämä helppoa ole, mutta erittäin palkitsevaa. Siksi kannattaa yrittää aina uudelleen, kunnes onnistuu. Tilastollinen tosiasia on, että laihduttajalle painon pudottaminen on helpompaa kuin terveellisessä painossa pysyminen. Eli sitten vasta voimia tarvitaankin.

Kirsti 2010

Oikeastaan ei ole ollenkaan kysymys laihtumisesta, vaan ihmisenä kasvamisesta. Tunnesyöpön pitää opetella kohtamaan elämänsä aidosti ilman korvikkeita, kestämään pettymyksiä ja silti säilyttää itsekunnioituksensa, elämänhalunsa ja rohkeutensa. Pitää tarttua itse veneen airoihin ja oppia sekä soutamaan että huopaamaan ja ennen kaikkea nauttimaan.

Kirsti 2010

Mitä minulle kuuluu?

Olen muuttanut Loma-Kolille pienelle Kortelahden tilalle Käränkälammen rannalle Käränkävaaran juurelle. Löysin unelmieni paratiisin, mutta suureksi surukseni ihminen kaivureineen murentaa vaaramaisemaa muuttaen sitä autioksi huvilaslummiksi. Lomasesonkien ulkopuolella taidan olla kylän ainoa vakituinen asukas. Viihdyn kaikesta huolimatta ja pärjään hyvin autottomana punaisessa mökissäni. Olen saanut Kolilta paljon uusia ystäviä. Vanhat ystävät tulevat mieluusti luokseni retkeilemään, saunomaan ja uimaan.

Petrus Hilarius

Kortelahdesta on tullut aito mummola, kun ensimmäinen lapsenlapseni Petrus Hilarius syntyi viime kevättalvena. Hilarius tarkoittaa nauravaista. Pikku Peetulle nimi osuu nappiin.

Valokuvaus on rakkain harrastukseni ja myös työni. Myyn kuviani toiminimeni Suakkunan kautta. Minulla on ollut puolentoista vuoden aikana kolme omaa ja yksi yhteinen valokuvanäyttely. Kameran avulla tutustun ja solmin siteitä luontoon, itseeni ja muihin ihmisiin. Valokuvausmatkani ovat vieneet minut Lappiin, Vienan Karjalaan, Kolin, Paanajärven ja Saaristomeren kansallispuistoihin.

Perheeni

Silva, Pipari ja Hilla. Pikkukäpy ei vielä päässyt metsäretkelle.

Perheeseeni kuuluu muualla asuvien lasten perheiden lisäksi kaksi koiraani ja kaksi kissaani.

Blogissani Eläkeläinen kerron kuvin elämästäni Kolin Kortelahdessa ja kuvausretkistäni saaristosta Lappiin.

Voikaa hyvin ystävät!

Kirsti