Eväsreppu pilvipolkulaisille

Hyvä kasvattini omistaja!

Toivon, että elämä pilvipolkulaisen kanssa sujuu iloisesti ilman suurempia harmeja. Aina, kun joku asia huolettaa tai hämmästyttää, voit ottaa minuun yhteyttä. Mietitään ja etsitään yhdessä ratkaisuja.

Minua kiinnostaa kasvattieni hyvinvointi ja terveys. Pyrin kartoittamaan linjoissani esiintyviä perinnöllisiä vikoja ja sairauksia. Muistathan ilmoittaa minulle koiran sairauksista, ihottumista, terveystarkastuksista ym. Terveystarkastuksista suosittelen koiran lonkkien, kyynärien, polvien ja silmien tutkimista noin 2-3-vuotiaana. Silmätarkastus on voimassa 2 vuotta. Toivoisin, että koiran silmät tarkastettaisiin kerran vanhemmalla iällä noin 6-9-vuotiaana.

Jokainen omistaja tietysti päättää itse koiransa siitoskäytöstä. Mutta keskustelen asiasta mielelläni ja autan, jos voin. Jos koiraa käytetään siitokseen, toivon, että silmätarkastus olisi korkeintaan vuoden vanha. Pilvipolun kennelin kasvatusperiaatteista voit lukea täältä.

Koiralle tärkeintä on hyvä arkielämä oman perheensä kanssa. Jos olet kiinnostunut harrastamaan koirasi kanssa, opastan kykyjeni mukaan. Koiran omistaja päättää, mihin haluaa koiransa kanssa osallistua. Jos olet kiinnostunut käyttämään koirasi poropaimennuskokeessa tai luonnetestissä, mielelläni neuvon ja annan vinkkejä. Poropaimennuskokeeseen koira voi osallistua, kun se on vähintään 10 kk. Suosittelen 1- 3v ikäisenä testaamista. Luonnetestiin sopiva ikä mielestäni on 2,5 vuodesta eteenpäin. Opastan myös pelastusetsintä, toko-, agility- ja näyttelyharrastuksissa, jos ne kiinnostavat.

Pennun hoito

Ruoka

• Kahdeksanviikkoiselle pennulle annetaan 3-4 kädenlämpöistä ateriaa päivässä.
• Meillä käytetyt kelloajat noin 8 aamulla, 15-16 päivällä ja noin 21 illalla.
• Lisäksi voi antaa välipalaksi kuivamuonaa, leipää, porkkanaa yms.
• 8-viikkoisen pennun kerta-annos on noin 1,5dl jauhelihapuuroa ja 0,5 -1dl piimää.

Pentuajan ruokia
• Veteen keitetty mannapuuro. Noin litraan puuroa lisätään loppuvaiheessa noin 300-400g koirille tarkoitettua jauhelihaa, lisäksi aina piimää ja silloin tällöin piimän sijasta kermaviiliä, joka päivä ruokalusikallinen ruokaöljyä. Puuron voi korvata sopivalla kuivamuonalla, jonka kanssa kuitenkin aina piimää. Puuron joukkoon voi myös lisätä kotiruokia. Anna aina uutta ruokaa ensin varovaisesti. Tarkkaile vatsan toimintaa.
• Ydinluita (naudan, poron tai hirven) askarteluksi ja hampaiden hoitoon.
• Lapinkoira ja lapinporokoira pärjäävät hyvin kotiruoalla, jos siinä on mukana kalaa, lihaa, hapatettuja maitotuotteita yms. ja rasvaa. Puurot tekevät hyvää vatsan toiminnalle.
• Pennun tulee saada monipuolista, korkeatasoista ruokaa. Terve vatsan toiminta tarvitsee myös oman bakteerikantansa. Älä suojele pentua liikaa pöpöiltä. Ei haittaa, jos pentu tonkii maata, syö maassa muhineita luita yms.

Madotus

• Pennuille on annettu matokuuri 4-5 -viikkoisina (Axilur).
• Seuraava madotus noin 2,5 kuukauden ikäisenä (esim. Axilur tai Drontal, ei Lopatolia).
• Siitä eteenpäin tarpeen mukaan 1-2 kertaa vuodessa.
• Jos pentu on terve, karva kiiltää, vatsa toimii hyvin, vältä turhia lääkityksiä.

Rokotukset

• Ensimmäinen rokotus 3 kuukauden ikäisenä, toinen 4 kuukauden ja kolmas siitä vuotta myöhemmin. Sen jälkeen joka toinen vuosi.

pennut leikkii

Ulkoilu

• Vie pentu aina ulos heräämisen, ruokailun ja riehumisen jälkeen. Samalla pentu oppii tekemään tarpeensa haluttuun paikkaan. Jos pentu pissii tai kakkaa sisälle, sitä ei saa rangaista. Mutta kun se tekee oikeaan paikkaan, kehutaan. Pienen pennun (8-16 viikkoa) kanssa voi käyttää sisällä sanomalehtipapereita. Pentu oppii normaalisti sisäsiistiksi noin puoleen vuoteen mennessä.
• Alkuun pidetään ulkona 5-15 min säästä riippuen. Pennun ei pitäisi kylmällä tai märällä kelillä kyhjöttää paikoillaan. Kahden kuukauden iästä eteenpäin pentu voi ulkoilla säässä kuin säässä, mahdollisimman usein metsikössä tai piha-alueella.

Luoksetulo

• Pennun kanssa voi tehdä pieniä kävelyretkiä turvalliseen lähiympäristöön (ei kaduille eikä autoteille). Tällöin pentu pidetään vapaana ja vahvistetaan sen luontaista halua seurata ihmistä. Välillä kutsutaan luokse ja palkitaan heti pienellä namipalalla. Jos pentu ei tule luokse tai lähtee väärään suuntaan, lähdetään juoksemaan vastakkaiseen suuntaan pentua kutsuen. Pentua ei saa jahdata kiinni. Se tulee aina houkutella luokse ja palkita. LUOKSETULON PITÄÄ AINA OLLA MIELLYTTÄVÄ KOKEMUS KOIRALLE!

Elämää pennun kanssa

• Pentu oppii parhaiten kehumalla ja palkitsemalla. Jos pentu riehuu liiaksi, esimerkiksi repii vaatteista, tarjoa sille omaa mieluista lelua. Esimerkiksi vanhaa villasukkaa, jonka sisässä on tennispallo. Nuhtele pentua. Sano tiukasti: EI!
• Jos pentu ei rauhoitu, rankaisukeinona voi käyttää eristämistä, eli pentu laitetaan vä-häksi aikaa eroon ihmisistä toiseen huoneeseen.
• Pennun kanssa kannattaa olla rauhallisen johdonmukainen. Sille pitää pienestä pitäen puhua paljon käyttäen samoja sanoja ja äänensävyjä.
• Porokoirasukuiset koirat ovat haukkumalla työskenteleviä koiria. Siksi ne voivat alkaa käyttää haukkua esimerkiksi vaatiessaan ruokaa tai huomiota. Muista, ettet palkitse koiraa koskaan sen turhasta haukkumisesta. Sen sijaan on hyvä opettaa koira haukkumaan ja lopettamaan haukkuminen käskystä (ei kuitenkaan ihan pikkupentua, noin puolivuotiaana vasta).
• Kuljeta pentua mukana autossa, junassa jne. Vie se kaikkialle, minne koiran voi viedä. Anna pennulle tunne, että sinun kanssasi sen on turvallista vaeltaa.
• Onnellista aikaa oman ystävän kanssa!

pennut leikkii

Kaikissa asioissa ja mihin vuorokauden aikaan tahansa voit ottaa minuun yhteyttä, jos tulee ongelmia. Muutenkin olisi mukava kuulla, mitä pennulle kuuluu.

Järjestän pentutapaamisen, kun pennut ovat noin puolivuotiaita.

Kirsti Hassinen
Pilvipolun kennel
Kontioniementie 62 b A 2
0400 725 427
kirsti.hassinen at suakkuna.net

Tästä voit ladata Pilvipolun pennun hoito-ohjeet tulostettavassa muodossa (pdf-tiedosto).