Näitä polkuja kuljen - kasvattamisesta

Pilvipolun mahtimamma Silva elää täysillä

Minun olisi vaikea kuvitella elämää ilman koiriani. Elämä ilman koirienkasvatusta sen sijaan on helppo kuvitella. Kasvatan koiria vain niin kauan, kun voin tehdä sen hymynpilke silmäkulmassa ja käsi sydämellä, iloisesti ja vilpittömästi. Jokainen Pilvipoluilla syntyvä pentue on harkittu ja toivottu.

Pilvipolun Karhunhammas eli Retu ja Hevosenkenkä eli Heppu Onnipentueen tapaamisessa.

Aloitin koirankasvatuksen vuonna 1992. Siitosvalintojeni lähtökohdat ovat terveyden ja hyvän luonteen lisäksi poropaimenominaisuudet, monimuotoisuus ja harvinaiset suvut. Alusta asti pyrin kartoittamaan ja säilyttämään koirissa poropaimenelle tarvittavia ominaisuuksia. Tässä ovat olleet hyvänä apuna luonnetestit ja poropaimennuskokeet, joihin olen itse osallistunut ja innostanut myös kasvattejani osallistumaan. Koiristani jokunen on mennyt työkoiriksi porotiloille tai maatiloille. Muutama kasvattini työskentelee pelastusetsintäkoirana hälytysryhmissä. Suurin osa on perhe- ja harrastuskoiria. Vaikka Pilvipolun kennelissä on syntynyt jo yli 200 pentua, varsinaisia ongelmakoiria ei tietääkseni ole ollut kuin yksi paimensukuinen uros. Vain muutama koira on vaihtanut aikuisiällä kotia.

Silvan ja Piparin kanssa Kolin huipulla

Kuva: Pirkko Arveli

Näitä omia polkuja tallatessani olen tullut siihen tulokseen, että mukavinta on osallistua koirajärjestöjen toimintaan ruohonjuuritasolla. Vedän Lappalaiskoirien tapakoulua Kontioniemessä ja olen mukana Hukkaryhmässä, jossa harrastetaan pelastusetsintää. Paimensukuisen Lapinkoiran Seurassa olen toiminut aiemmin aktiivisesti. Sydäntä lähellä on ollut suojeluohjelman teko paimensukuiselle lapinkoiralle. Siinä esitettyjä periaatteita sovellan kaikessa kasvatustyössäni. Olen ollut mukana Porokoirakerhon toiminnassa ensimmäisistä poropaimennuskokeista lähtien 1995 suunnittelemassa koetta, valokuvaamassa ja kirjoittamassa Koiramme-lehteen.

Iloisena ilman katkeruutta voin todeta, että hyvät asiat ovat raivanneet tiensä eteenpäin. Monimuotoisuus, luonnetesti ja poropaimennuskoe eivät enää nosta lappalaiskoiraväen niskakarvoja pystyyn, eivät ainakaan nuorempien harrastajien keskuudessa.

Poropaimennuskisat 2007

Kasvatustyöni juhlavin hetki porpaimennuskisat 2007 Tanhuan aidalla Savukoskella: voittaja Iresa Uldan Uni (vas.) , toinen Pilvipolun Metsänpoika eli Aihki (toinen vas.), kolmas Pilvipolun Kuksamuori eli Venla (edessä), neljäs Lumiturpa Gamu (oik.), viides Pilvipolun Pihka-Viehka (oik. takana), kuudes Kajaskiven Merlin (e Pilvipolun Lazzarella, keskellä), seitsemäs Sydäntalven Fanfaari (i Pilvipolun Riite). Takana on kolmanneksi tullut lpk Eetu.

Omassa kasvatustyössäni minulla on konkreettisena tavoitteena säilyttää niitä sukulinjoja ja narttulinjoja, jotka katson uhanalaisiksi tai jotka monipuolistaisivat geenipoolia.

Siitoskoirilla tärkeintä ovat hyvät lisääntymisominaisuudet. Siinä onneksi voin vielä antaa vähän luonnonvalinnan toimia. Pilvipolun kennelissä ei käytetä keinosiemennystä eikä hyväksytä pakkoastutuksia. Jos nartulla ei ole hyviä emäominaisuuksia, sitä ei käytetä enää siitokseen. Pilvipolun koirien tulee olla luonnostaan elinvoimaisia.

Minulla on syntynyt 27 paimensukuisen lapinkoiran pentuetta ja lähtönarttuni Irenen emälinja jatkuu vahvana. Irene-Lilli-linja jatkuu Kalliopihan ja Juskankankaan kenneleissä, tyttäreni jatkaa Irene-Taiku-linjaa Pilvipolun Syystyynillä ja poikani jatkaa Kello Riinan emälinjaa yhdistettynä Irene-linjaan Pilvipolun Saaga-Beanalla. Minulla on yksi paimensukuinen sijoitusnarttu Pilvipolun Cugu-Cugu, jossa jatkuu koirieni Riinan ja Kievraduv´va Tsahpin suku.

Irenen sukukokous 2007
Riinan sukukokous 2007

Lapinporokoirien kasvatuksessa tavoitteenani on säilyttää kautokeinolaisen, saamelaisten poromiesten arvostaman suvun ainut elossa oleva haara elinvoimaisena. Lähtönarttuni, rotuunotettu Cikki on ainut, joka on jatkanut sukua. Cikin narttulinjoista Pilvipolun Silvan jälkeläiset ovat toistaiseksi olleet suurin piirtein terveitä ja hyviä siitoskoiria. Toiveenani on saada uusi narttulinja Cikin tyttären Pilvipolun Tuntsancabban kautta, jossa isänä on porokoira Piekku. Haluaisin vahvistaa myös yhdistelmän Cikki-Iresa Jytä-Joonas (Joksa) jatkuvuuden. Pieninä puroina muilla kasvattajilla jatkuu Cikin muut yhdistelmät. Tähän mennessä minulla on syntynyt 11 lapinporokoirapentuetta.

Cikkin sukukokous 2006

Pohjois-Karjalaan on syntynyt yhteistyössä edesmenneen Aila Korhosen kanssa pieni porokoiraperimän elävä geenipankki, jota haluan säilyttää. Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunta ei ole hyväksynyt näitä koiria lapinporokoirarekisteriin, joten joudun säilyttämään sukua Kennelliiton rekisterin ulkopuolella. Jatkan linjaa ainakin rekisteröimättömällä Somakontiolla eli Ahkulla(i Nikku e Pilvipolun Silva). Aila Korhosen kasvatti Nikku polveutuu suoraan porotyössä käytetyistä, porokoiratutkimukseen osallistuneista koirista.

Pipari

Kasvatus on valintoja. Täydellistä koiraa ei ole. Pitäisi vain osata yhdistellä kypsyneet marjat oikein ja varmistaa hyvä sato jatkossakin.

Minusta on tärkeää, että koirat saavat kasvaa kunnolla aikuisiksi ennen kuin niitä käytetään siitokseen. Monet perinnölliset sairaudet tulevat esille vasta aikuisiällä. Vanhempana koirasta tietää enemmän luonteesta, käyttöominaisuuksista, perimästä ja terveydestä. Sukulaisten jälkeläisnäytöllä on suuri merkitys yhdistelmiä tehtäessä. Siksi on tärkeä kokoontua välillä suuremmalla joukolla yhteen pentutapaamisiin ja sukukokouksiin.

Kaunis koira?

Jalostustavoitteinani eivät ole sertit eivätkä ruusukkeet. Ihanteeni on kauniisti liikkuva, terverakenteinen paimenkoira, jossa näkyy saamelaisten porokoirien monimuotoinen perimä. Minulle kauneus on terveyden lisäksi karsimaa, pientä särmää, sitä jotakin, joka tekee koirasta persoonan. Katselen kasvattejani usein kameran objektiivin läpi. Mieluisin minulle on luonnollisen kaunis koira.

Pilvipolun Metsänpoika eli Aihki

Suurin palkkio koirienkasvattamisesta on ollut ilo jokaisesta terveestä pennusta. Nautin pentujen kehityksen seuraamisesta ja niiden kuvaamisesta. Yritän antaa pennuille hyvät lähtökohdat tulevaisuuteen. Kasvatusperiaatteeni on luonnonmukaisuus. Vältän turhaa lääkkeiden käyttöä. Tärkeintä on emon huolellinen hoito ja sen pitäminen rauhallisena ja tyytyväisenä niin, että sillä riittää maitoa ja voimia hoitaa pentujaan. Terveet pennut on ollut mukava luovuttaa uusiin koteihin. Kasvatustoiminnan ansiosta olen saanut paljon eri-ikäisiä ystäviä ja tuttavia ympäri Suomea. Porokoirani ja niiden sukujen jäljittäminen ovat tutustuttaneet minut Lappiin ja poronhoitoon.

Koirat iltaruskossa

Koirani ovat inspiraationi.

Koirat kotisohvalla

Kuva: Aatos Lilja